Miksi tehohoitolääkärin palvelut meiltä?

Tehohoito ja sen tarjoamat hoitomenetelmät, mutta myös hoidettavien potilaiden elintoimintojen vaikeusaste ovat kasvaneet. Yhä sairaammille potilaille suoritetaan yhä laajempia toimenpiteitä.

Tehohoito on tämän kehityksensä ansioista yhä enemmän erkanemassa perinteisestä anestesiologiasta.

Useimmiten teho-osastot ovat vain yhden tai muutaman tehohoitoon perehtyneen lääkärin vastuulla.

Teho-osastolla työskentely on keskittymisintensiteetin, päivystyskuormituksen ja dramaattisten potilastapauksien vuoksi niin psyykkisesti, kuin fyysisesti erittäin kuluttavaa.


Tehohoito on erikoisala, jossa palvelutarpeen kysyntään on vastattava viipymättä – siihen ei ole aikaa kouluttaa henkilökuntaa vasta tarpeen vaatiessa (suuronnettomuudet, epidemiat). COVID-19 pandemia osoitti, että ei oltu ihan valmiina sellaiseen yhtäkkiseen tehohoidon kysynnän kasvuun. COVID-19 epidemia ei ole ensimmäinen, eikä viimeinen vastaavanlainen tilanne ja ajassa nämä tilanteet ovat kerta kerralta vaan pahentuneet (H5N1; H1N1; SARS-CoV, MERS-CoV). Viimeisinä vuosia on käynyt valitettavasti ilmi, että sellaisiin tarpeisiin voi johtaa helposti myös isolla mittakaavalla toimivat ja kansainvälisistä sopimuksista piittaamattomat henkilöt ja ryhmät.

Viimeisessä pandemiassa kävi ilmi, että tehohoidon tarve on useimmiten alueellisesti painottunutta. Vaikka joissakin paikoissa kapasiteetti ei ollut juurikaan kuormitettu, toisaalla ylitettiin kipukynnystä. Aiemmin ei ole ollut tapana varautua sellaisiin alueellisiin ”riskien maadoituksiin”. Vaikka potilaiden siirtäminen paikasta toiseen onkin yksi mahdollisuus kuormituksen tasapainottamiseen, tietyn pisteen ylittyessä hoitohenkilökunnan ja lääkärien siirtäminen/lisääminen on järkevämpi vaihtoehto – erityisesti koskien tehohoitopotilaita.


Olemme sitä mieltä, että Suomessa laajalla alueella sijaitsevana maana olisi viisasta kehittää tehohoidon riskien ”maadoitusta”. Helpoin ja järkevin tapa on panostaa riittävään tehohoitolääkäreiden ”varastoon”, jotka pystyisivät tarvittaessa toimimaan useamman eri alueen teho-osastoilla.

Hyvänä varoittavana esimerkkinä toimii taas kerran Covid-pandemia, jossa muutamien lääkäreiden karanteenipäätös sai useamman yksikön ”solmuun” ja toimintakyvyn heikkenemään tilanteessa, jossa sen normaali toiminta olisi ollut nimenomaan ensiarvoisen tärkeä. Siinä tuli tarjoamamme palvelu testattu tositilanteessa.